Terveys

I    Yleistä sairauksista
II   Käytössä olevat sairauksien hallintamenetelmät
III  Olemassa olevat sairaudet, niiden esiintyvyys ja riskitekijät

Sairaudet on luokiteltu eläinlääkinnällisin perustein kolmeen vakavuusluokkaan

• A. Vakavat, huonosti hoitoon vastaavat, kuolemaan johtavat sairaudet
• B. Vakavat, helposti vammauttavat, joskus kuolemaan johtavat sairaudet
• C. Vähemmän vakavat sairaudet

A // Vakavat, huonosti hoitoon vastaavat, kuolemaan johtavat sairaudet

1. Dilatoiva kardiomyopatia DCM (PEVISA)
2. Maksasairaus eli krooninen aktiivinen hepatiitti, CAH, dobermannin hepatiitti (DH)/(PEVISA)
3. Munuaisten dysplasia, vajaakehitys

B // Vakavat, helposti vammauttavat, joskus kuolemaan johtavat sairaudet

1. Vatsalaukun laajentuma ja kiertymä
2. Verenvuototaipumus eli v. Willebrand’n tauti 
3. Kaularangan instabiliteetti eli wobbler
4. Ristisidevammat
5. Harmaakaihi (katarakta)

C // Vähemmän vakavat sairaudet

1. Lonkkanivelen kasvuhäiriö eli HD (PEVISA)
2. Silmäsairaus eli PHTVL/PHPV (PEVISA)
3. Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi
4. Spondyloosi, selkänikamien yhteenluutuminen
5. Vestibulaarisyndrooma ja muut tasapainoon vaikuttavat sairaudet
6. Luuston kasvuhäiriöt – panosteitis, osteokondroosi, kyynernivelen dysplasia
7. Kasvaimet
8. Ihosairaudet
9. Suolistosairaudet
10. Narkolepsia
11. Hammaspuutokset ja hampaiden asentovirheet
12. Tyrät
13. Kivesvika

I YLEISTÄ SAIRAUKSISTA

Koirilla on löydetty yli 450 perinnölliseksi luokiteltavaa sairautta ja lisää löydetään koko ajan. Sairauksia löytyy myös dobermannilta. Osa on laajalle levinneitä ja hyvin tunnistettuja, osa satunnaisia, harvoin todettuja. On oletettavaa, että lisää meille tuntemattomia, muilla roduilla listattuja sairauksia löytyy tulevaisuudessa myös omalta rodultamme.

Mutaatiot ja epäsuotuisten geenien kombinaatiot epäonnistuneiden jalostusvalintojen johdosta saattavat johtaa ongelmien lisääntymiseen ja stabiloitumisen rotuumme. Sairauksien parantuvat diagnostiikkamenetelmät ja oikein tapahtuva karsinta ja valinta vaikuttavat rodun sairauksien esiintyvyyttä vähentävästi. Sairauksien esiintuloon vaikuttavat lähes kaikissa tapauksissa myös lukuisat ympäristötekijät kuten muut sairaudet, ruokinta, koiran hoito ja käyttö. 

Em. seikoista johtuen sairauksien esiintyvyyden painopisteet saattavat muuttua tulevaisuudessa tässä julkaisussa esitetystä. Suurinta osaa koirilla todetuista sairauksista ei ole yksiselitteisesti luokiteltu perinnöllisiksi. Tautien esiintyvyys erilailla eri roduilla antaa viitteitä siihen, että eläimen perimä vaikuttaa näissäkin tapauksissa.

Populaatio ja sen muutos

Dobermann on tänä päivänä jakaantunut kahteen suhteellisen erilaiseen populaatioon. Euroopassa (lukuun ottamatta Englanti) on rodun alkuperämaan mukainen kanta. USA:ssa, Väli- ja E-Amerikassa sekä Australiassa ja Englannissa on oma populaationsa, jonka kantakoirina on Saksasta eri aikakausina tuotu materiaali. Tämä erilaisuus saattaa aiheuttaa eroja myös sairauksien ja vikojen esiintyvyydessä ko. populaatioissa. Suurin osa dobermannia koskevista julkaisuista on vielä tähän päivään asti tullut amerikkalaisista lähteistä. Sairaudet, joita on julkaisuissa kuvattu, ovat kuitenkin pääsääntöisesti löydetty eurooppalaisestakin koiramateriaalista.

1990-luvun alkuun populaatio Suomessa oli karanteenimääräyksistä johtuen pysynyt lähes muuttumattomana. Geenivirtaus tapahtui pääasiassa ja vähäisessä määrin Pohjoismaiden välillä. Suuri murros tapahtui, kun yhteydet Ruotsiin ja Norjaan katkesivat raivotautimääräysten vuoksi. Samalla karanteenipakko poistui Suomesta ja tuonnit Euroopasta ja astutukset mannereurooppalaisilla koirilla yleistyivät rajusti. Dobermannien lukumäärä kasvoi nopeasti. Pian rodun kanta muuttui siten, että muutaman sukupolven jälkeen ei vanhempaa kotimaista dobermannia enää löytynyt sukutauluista kuin satunnaisesti.

Alkuun

II KÄYTÖSSÄ OLEVAT SAIRAUKSIEN HALLINTAMENETELMÄT

II A Pevisa

SDY:llä on pitkät perinteet sairauksien vastustamisessa. Yhdistys on osallistunut SKL:n PEVISA-ohjelmaan kaikilta osin ohjelman alkupäivistä. Tällä hetkellä tarkkailussa ovat lonkkanivelen kasvuhäiriö (dysplasia), silmien PHTVL, rodussa esiintyvä maksasairaus CAH (DH) ja uusimpana geenitestaukseen perustuva v. Willebrand’n tauti. Terveystilastot ovat peräisin pitkältä aikaväliltä ja julkaistu lonkkien ja silmien osalta kokonaisuudessaan internetissä. CAH-seulonnassa käytetty, jalostuksessa käytettyjen koirien maksaentsyymien kontrollointi, näyttää pitävän maksavian hallinnassa. v. Willebrand’n sairauteen on dobermanneille kehitetty DNA-testi, jonka käyttöä yhdistys on taloudellisesti voimakkaasti tukenut ja saanut samalla euroopanlaajuisesti ainutlaatuista tietoa sairauden levinneisyydestä mannermaisessa dobermannpopulaatiossa.

II B Sairauskyselyt

Jo parin vuosikymmenen ajan käynnissä olleessa koiran omistajille suunnatussa SDY:n sairauskartoituksessa ja jäsenistön keskusteluissa on käynyt ilmi, että dobermannin kardiomyopatia on laajalle levinnyt ja vaikuttaa yleistyvän. Kyselyn vastausten perusteella rodullamme esiintyy muutama sairaus, joka estää käyttökoiran käytön tehtävissään osittain tai kokonaan. Kaularangan instabiliteettiin liittyvä syndroma, kansanomaisesti wobbler ja polvinivelen ristisiteen vaurioituminen näyttävät olevan dobermanneille tyypillisiä vikoja. Kilpirauhasen vajaatoimintaa on myös diagnostisoitu usein ja vaatinee tulevaisuudessa huomiointia. Vaikka edellä mainitut ongelmat ovat tiedossa, jalostuksessa käyttökelpoinen ratkaisu puuttuu usein.

Alkuun

III OLEMASSA OLEVAT SAIRAUDET, NIIDEN ESIINTYVYYS JA RISKITEKIJÄT

Tässä osiossa jalostuksen tavoiteohjelmaa käsitellään tarkemmin rodussamme esiintyvät vakavat ja yleiset sairaudet ja lyhyemmin eräät muut tunnetut sairaudet ja viat sekä listataan muita potentiaalisia, harvemmin löydettyjä sairauksia.

Sairaudet on luokiteltu eläinlääkinnällisin perustein kolmeen vakavuusluokkaan (A. Vakavat, huonosti hoitoon vastaavat, kuolemaan johtavat sairaudet.  B. Vakavat, helposti vammauttavat, joskus kuolemaan johtavat sairaudet.  C. Vähemmän vakavat sairaudet.). Luokitus voitaisiin perustaa myös koiran käyttötarkoitusta ja toimintaa silmälläpitäen, mutta tämä peruste yritetään käsitellä kunkin sairauden yhteydessä erikseen.

Esityksessä on pyritty sairauksien ja vikojen esiintyvyyden subjektiiviseen jaotteluun käyttämällä termejä: erittäin vähän, harvinainen (1) alle 1 %, jonkin verran, silloin tällöin (2) 1-2 %, kohtalaisesti, kohtalaisen usein (3) 2-5 %, melko runsaasti, melko yleisesti (4) 5-10 %, yleisesti, paljon (5) yli 10 %. Katso Taulukko eri sairauksien esiintyvyyksistä vakavuusasteen mukaan.

III A Vakavat, huonosti hoitoon vastaavat, kuolemaan johtavat sairaudet

Dobermannin kaksi vakavinta perinnöllistä sairautta ovat sydänsairaus – dilatoiva kardiomyopatia (DCM) ja maksasairaus – dobermannin hepatiitti (DH), joka kuuluu ryhmään krooniset aktiiviset hepatiitit (CAH). Näiden sairauksien esiintyvyydellä näyttää olevan erilainen trendi.

DCM, jota tällä hetkellä diagnostisoidaan kohtalaisen usein (3) on yleistymässä, mahdollisesti epäillyn periytymismekanisminsa vuoksi (autosomaalisti dominoiva) ja/tai Euroopassa paljon käytettyjen urosten ja näiden sukulinjojen yhdistämisen vaikutuksesta. Sairautta esiintyy kaikissa maanosissa ja se kuvattiin ensimmäisenä USA:ssa, jossa sen esiintyminen yhdistettiin eräisiin Saksasta II maailmansodan jälkeen USA:han tuotettuihin yksilöihin. Sitä esiintyy amerikkalaisperäisessä koiramateriaalissa todennäköisesti vähintään yhtä paljon kuin eurooppalaisessa. Sairautta tutkitaan tänä päivänä maailmanlaajuisesti erittäin paljon.

DH löytyy Suomessa enää silloin tällöin (2), poiketen 80-90-luvusta, jolloin se ilmeisesti suljetusta populaatiosta (karanteenimääräykset) ja epäsuotuisista jalostusvalinnoista johtuen yleistyi Suomessa nopeasti kohtalaisen yleiseksi tai jopa melko yleiseksi (3-4). Tuon ajan sairaitten koirien materiaalia käytettiin SKL:n ja SDY:n tuen avulla väitöskirjatyöhön. Jatkotutkimukset seuraavaa väitöskirjaa varten on käynnistetty v. 2007. Sairautta tutkitaan myös Hollannissa.  On valitettavaa, että sairauden huomiointi harrastajien keskuudessa on tämän hetkisen harvinaisuutensa vuoksi erittäin huono muualla kuin Suomessa. Olemme riippuvaisia tuontimateriaalista ja geenivaihdosta, joten sairauden leviämisen estäminen perustuu kokonaisuudessaan PEVISA-ohjelman tukeen. Hollannissa kuolinsyistä tehdyssä kyselyssä koirien kardiomyopatia oli suurin kuolemien aiheuttaja. Maksasairautta esiintyi huomattavasti vähemmän. Samankaltainen löydös sydänsairauden osalta oli myös ruotsalaisessa vakuutustiedostoihin perustuvassa tutkimuksessa.

Molemmille em. sairauksille on tyypillistä, että koiralla on oireeton vaihe, jossa koira ulkonaisesti vaikuttaa täysin terveeltä, mutta tutkimuksissa voidaan joskus löytää tyypillisiä muutoksia. Muutokset ohjaavat tarkempiin tutkimuksiin, joiden perusteella voi olla mahdollista määrittää onko kysymyksessä näiden sairauksien oireeton vaihe ja aloittaa mahdollinen hoito sairauden etenemisen hidastamiseksi. Oireettomassa vaiheessa koirat vaikuttavat normaaleilta. Molemmat sairaudet aiheuttavat kliinisessä muodossaan koiran vakavan sairastumisen ja vaihtelevan lyhyen jäljellä olevan elinajan.

III A1 Dilatoiva kardiomyopatia

Kardiomyopatia on sydänlihassairaus, joka johtaa lähes aina nopeaan kuolemaan. Sairauteen ei tunneta hoitoa, eikä oireettomia koiria löydetä yksinkertaisilla ja luotettavilla tutkimusmenetelmillä. Vähän ennen kuin kliiniset oireet näkyvät havaitaan veren ns. biomarkkereissa (Troponiini I ja koiraspesifinen NT-proBNP), EKG:ssä ja/tai ultraäänitutkimuksessa tyypillisiä muutoksia. Auskultaatiossa voidaan joskus kuulla lieviä sivuääniä. Dilatoivan kardiomyopatian oireita ovat äkilliset tajuttomuus- tai heikkouskohtaukset, äkillinen yskä, väsymys tai yleinen haluttomuus. Sairauden etenemistä ei pystytä hidastamaan, mutta sen aiheuttamia oireita voidaan helpottaa sopivilla lääkityksillä.

Kardiomyopatian havaitseminen oireettomassa vaiheessa kaipaa lisää tutkimus- ja tutkijaresursseja, sillä sairaudesta tiedetään vielä liian vähän. 

Periytymismekanismi on epäselvä ja käytössä olevat tutkimukset (24 tunnin EKG ja sydämen ultraäänitutkimus) eivät anna riittävän luotettavaa tietoa. Tutkimusvälineistö on kallis ja löytyy vain harvoilta klinikoilta, joten tutkimus rutiinisti suoritettavana tulee koiran omistajalle liian kalliiksi. Sairauden diagnostisointi vaatii yksilön jatkuvaa seurantaa (½-1 vuoden välein). Vuosina 2007 ja 2008 on julkaistu useita tutkimuksia, joissa on osoitettu, että dobermannilta voidaan mitata verikokeesta ns. biomarkkereita, ja käyttää näitä apuna piilevän (okkultin) ja kliinisen muodon tutkimuksissa.

Tulevaisuudessa on odotettavissa että sairauden DNA-määritys korvaa ultraääni-, Holter- ja biomarkkeritutkimukset, tai on em. tutkimusten apuna. Koska vielä ei tunneta menetelmää, jolla riittävän ajoissa pystytään ennakoimaan terveen koiran tuleva sydänvika, minkäänlaisia tehokkaita jalostusmenetelmiä ei ole olemassa. Näyttää siltä, että ennen kuin DNA-määritys käynnistyy, yhdistyksen kannattaa aloittaa maksasairauden kaltainen vastustusohjelma edellyttämällä kaikilta jalostukseen käytettäviltä koirilta säännöllistä verikokein suoritettavaa biomarkkeritutkimusta (Troponiini I ja canine proBNP). Tarvittaessa koira voidaan tutkia myös sydämen kaikututkimuksella ja/tai 24 h EKG:llä. Varmasti DCM:aa sairastavaa koiraa ei pitäisi käyttää jalostukseen. Sukulaisten jalostuskäyttöä ei luotettavan tutkimusmenetelmän puutteen vuoksi voida rajoittaa, mutta jalostusvalintoihin kannattaa syventyä poikkeuksellisen tarkkaan.

III A2 Maksasairaus eli krooninen aktiivinen hepatiitti, CAH, dobermannin hepatiitti (DH)/(PEVISA)

CAH on erittäin vakava ja kliinisesti esiin tullessaan väistämättä kuolemaan johtava sairaus. Sairauden syytä tai periytymistapaa ei tunneta. On ilmeistä, että oireilevaan muotoon sairaus etenee tuntemattomista ympäristötekijöistä johtuen. Moni koira sairastaa dobermannin hepatiittia oireettomana, ehkä koskaan siirtymättä kliiniseen sairauteen.

Sairautta voidaan epäillä, mikäli laboratoriossa suoritetussa verikokeessa seerumin ALAT-arvo on pysyvästi kohonnut. Lopullinen diagnoosin asettaminen tapahtuu vain kudosnäytteen (biopsia) avulla. CAH:n oireita ovat ruokahaluttomuus, juominen, laihtuminen, limakalvojen keltaisuus ja vatsaan kerääntyvä neste. Tällä hetkellä sairaus näyttää harvinaistuneen, mutta kuinka paljon tietoa siitä ei ole. Kun tarkastellaan koirien tutkimusprosenttia sinällään, arvot ovat hyvät, mutta antavat virheellisen kuvan. Koirat tutkitaan pääsääntöisesti liian nuorina. 

Vanhemman koiran säännöllinen terveystarkastus pitää sisällään myös maksan toiminnan tutkimukset, sillä osalla koirista ALAT-arvot kohoavat vasta myöhemmällä iällä.Tavoitteena tulee olla, että 50 % kannastamme saadaan tutkituksi verikokein laboratoriossa (tällä hetkellä Vetlab) ja, että tutkimustulos otetaan myös yli 6-vuotiaalta yksilöltä. Koiraa, jonka maksa-arvot ovat nousseet, ei pitäisi käyttää jalostukseen ennen kuin arvojen kohoamisen syy on selvinnyt, tai arvot ovat normalisoituneet. Sairaaksi todetun koiran sukulaisten jalostuskäyttöä ei ole syytä rajoittaa.

III A3 Munuaisten dysplasia, vajaakehitys

Sairautta on raportoitu dobermannilla kuten lähes kaikilla muillakin roduilla. Sairaus on erittäin harvinainen (1) ja tulee tavallisimmin esille pennulla tai nuorella koiralla. Oireisiin liittyy runsas juominen, laihtuminen, ruokahaluttomuus ja veriarvomuutokset. Sairauteen ei ole hoitoa, sillä munuaiskudoksen vaurioituminen etenee.

III B Vakavat, helposti vammauttavat, joskus kuolemaan johtavat sairaudet

III B1 Vatsalaukun laajentuma ja kiertymä

Äkillisesti syntyvä kaasuuntumistila, joka hyvin lyhyen jopa vajaan puolen tunnin tai ehkä puolen päivän kuluessa johtaa vatsalaukun kiertymään, on osittain rakenteellinen ja osittain ympäristötekijöistä johtuva kiireellistä eläinlääkärinapua vaativa sairaus. Tiedämme, että muun muassa dobermanni kuuluu rotuihin, joilla ontaipumusta sairastua laajentumaan ja sitä seuraavaan kiertymään. Sairautta esiintyy eri muodoissaan (laajentuma, laajentuma/kiertymä) todennäköisesti kohtalaisesti (3).

Kun vatsalaukku laajenee, koira tuntee kipua, joka näkyy eri tavalla eri yksilöillä. Tyypillistä on, että koira yrittää kivusta johtuen juoda. Vatsalaukun laajentuessa veden ja kaasun vaikutuksesta, koira muuttuu levottomaksi, läähättää, yrittää oksentaa tai seisoo jäykästi pää riipuksissa. Kylkikaaren takaosassa pystytään havaitsemaan turvotusta, vatsalaukun työntyessä laajentuessaan esiin kylkiluiden suojasta. Vatsalaukun tyhjennys letkutuksella tai leikkaamalla, on tehtävä mahdollisimman kiireellisesti. 

Vatsalaukun laajentuma/kiertymäoireisto uusii helposti. Ruokavaliot ja sairauden ennakoiminen mahdollistavat koiran muutoin täysin normaalin elämän. Dobermannilla on ilmeisesti rakenteestaan johtuva taipumus sairauteen. Koska ympäristötekijöillä on voimakas vaikutus, ei ehkä ole mielekästä sulkea laajentuma tai kiertymän sairastanutta yksilöä saati sen sukulaisia pois jalostuksesta. Kasvattajan kannattaa kuitenkin tarkasti harkita jalostuksellisia toimenpiteitään. Mikäli mahdollista partneri yritetään valita sairauden suhteen mahdollisimman vapaista linjoista ja yksilöistä.

III B2 Verenvuototaipumus eli v. Willebrand’n tauti (PEVISA)

V. Willebrand’n sairaus on perinnöllinen verenvuotosairausryhmä. Sairautta esiintyy kolmea eri muotoa. Dobermannilla esiintyvässä muodossa (I) toimivaa v. Willebrandi’n tekijää muodostuu homotsygootisti sairailla jonkin verran, joten vuototaipumus on melko vähäistä. Joskus kuitenkin valitettavin tapahtuu ja koira saattaa menehtyä verenvuotoon.

Sairaus voidaan nykyisin todeta helposti DNA-testauksen avulla jolloin havaittiin sairauden periytyvän autosomaalisesti ja resessiivisesti. (Vetgen). Aiemmin käytössä olleet v. W. tekijän pitoisuuksien määritykset verestä voidaan hyvin epävarmoina tutkimusmenetelminä hylätä. Faktoritestausten aikana uskottiin virheellisesti sairauden periytyneen autosomaalisesti dominatisti. Laboratorioita, joissa v. Willebrand’a voidaan tutkia geenitestin avulla löytyy Suomessa (Finnzymes), Saksassa (Laboklin) ja USA.ssa (Vetgen). v. Willebrand’n sairaus pysynee hallinnassa tulevaisuudessa erittäin hyvin käytössä olevan geenitestin avulla. Sairaan ja kantajan, tai kahden kantajan käyttöä ei pitäisi suosia, sillä näistä kombinaatioista on mahdollista saada esiin dominantisti ja siten kliinisesti sairaita yksilöitä. Mikäli yhdistelmästä on mahdollista syntyä sairaita, pentue kannattaa tutkia v. Willebrand’n varalta ennen yksilöiden myyntiä.

III B3 Kaularangan instabiliteetti eli wobbler

Dobermannin lisäksi ongelmaa esiintyy tanskandoggilla mutta myös monella muulla rodulla. Wobbler on monimuotoinen sairaus. Sen oireita ovat esimerkiksi kipu, ontuminen, takajalkojen liikuntahäiriöt ja halvaantuminen.

Sairauden diagnostiikassa röntgentutkimuksessa nähtävät luustomuutokset eivät ole riittävä tutkimus. Kaularangan ahtautuma syntyy pääasiallisesti rtg-tutkimuksissa näkymättömistä pehmytosamuutoksista johtuen. Wobblerin kaltaista oireistoa voivat aiheuttaa myös traumaperäiset syyt, kasvaimet, rappeutumasairaudet yms. Tänä päivänä diagnostiikassa käytetään myelografiaa, CT- ja magneetti-kuvantamisia. Sairauden ennakoiminen ja vastustaminen ei täten onnistu samalla tavalla kuin esimerkiksi lonkkanivelen kasvuhäiriön vastustaminen. Kaularangan instabiliteettia (wobbler) esiintyy todennäköisesti eri muodoissaan kohtalaisen usein (3), sillä sairaus on monimuotoinen ja kaikki tapaukset eivät aiheuta kovin pahoja kliinisiä ongelmia. Koiran kanssa voidaan elää lähes ongelmitta, mikäli kaularankaa ei kuormiteta. Vaikka suojeluharrastus ei sovi sairaille koirille, moni muu pk-harrastus on mahdollinen. Wobblerin periytymismekanismit ovat epäselvät. Todettujen sairaiden jalostuskäyttöä ei suositella.

III B4 Ristisidevammat

Dobermannilla esiintyy polvinivelen etummaisen ristisiteen repeämästä johtuvia ongelmia melko runsaasti (4). Koiralla esiintyvä ristisiteen osittainen tai totaali katkeaminen on harvoin traumaperäinen. Nykyisin ristisideongelmaa pidetään rappeutumasairautena, joka alkaa jo koiran nuoruusiässä. Ristisiteiden vaurioituminen johtuu sekä koiran anatomiasta, että ympäristötekijöistä. Liian suorat polvinivelkulmaukset ja heikon takajalkojen lihaksiston epäillään kuormittavan ristisiteitä ja altistavat ne myöhemmin repeämille. Koiran anatomiaa voidaan arvioida esimerkiksi näyttelyissä, joissa takaraajojen kulmauksiin tulisi kiinnittää enemmän huomioita ja huonoista polvinivelen kulmauksista tulisi tehdä merkintä arvostelukaavakkeeseen. 

Vammautuneen koiran operatiivinen hoito on mahdollista, mutta tulokset eivät pääsääntöisesti ole erittäin hyviä. Vamman seurauksena syntyvä nivelrikko invalidisoi koiran helposti hoitomenetelmistä huolimatta. Sairas koira kuormittuu painon kasvamisen myötä, joten jo koiran terveyden kannalta jalostuskäyttö ei ole suositeltavaa. Mikäli koiralla on rakenteellinen taipumus ristisiteiden vammautumiseen, sen partnerin rakenneominaisuuksiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

III B5 Harmaakaihi (katarakta)

Rodussamme esiintyy harvinaisena (1) myös harmaakaihia, jonka merkitystä, periytyvyyttä ja yleiseurooppalaista esiintyvyyttä emme vielä tiedä. Harmaakaihi katsotaan useimpien koirarotujen kohdalla vakavaksi sairaudeksi ja on useilla roduilla merkittävässä asemassa PEVISA:ssa tai PEVISA:n kaltaisissa ohjelmissa maailmanlaajuisesti. Dobermann-harrastajien keskuudesta saatujen satunnaisten tietojen perusteella ongelma on saattanut olla olemassa useita kymmeniä vuosia. 

Harmaakaihi on useimmiten etenevä vika, joka esiintyy eriasteisena molemmissa silmissä. Etenemisnopeus vaihtelee ja riippuu kaihin tyypistä ja saattaa sokeuttaa koiran. Koira selviää usein erinomaisesti myöhäisikään asti. Kaihileikkauksien kehittyminen on myös parantanut hoitomahdollisuuksia. Sairautta kontrolloidaan virallisen silmätarkastuksen yhteydessä, mutta saattaa olla, että kaikki harmaakaihiin sairastuvat koirat eivät tule esiin nuorella iällä.  Sairautta pitää seurata ja estää sen yleistyminen. Sairaita koiria ei pitäisi käyttää jalostukseen.

III C Vähemmän vakavat sairaudet

III C1 Lonkkanivelen kasvuhäiriö eli HD (PEVISA)

Lonkkanivelen kasvuhäiriö on sairaus, jonka vastustuksella on historiallinen perinne. Dobermann ei koskaan ole ollut tyyppirotu sairastuvuudessa. Siitä huolimatta yhdistyksen (kuten monen muunkin suomalaisen koirayhdistyksen) PEVISA-ohjelma käynnistyi juuri tämän vian vastustamisella. Esiintymistiheys ja sairauden vakavuus on eri roduilla erilainen.

Dobermannilla esiintymistiheys on Suomessa noin 30 % luokkaa, mikä tuntuu poikkeuksellisen korkealta luvulta verrattuna muiden maiden tilastoihin. Vian röntgenologiseen esiintuloon ja vakavuusasteeseen vaikuttavat myös monet ympäristötekijät (ruokinta, kasvuajan ylipaino, liikunta ja sairaudet). 

Ympäristötekijöihin on laskettava myös kuvaustekniset tekijät ja rtg-kuvien arvostelun subjektiivisuus. Dysplasia periytyy polygeenisesti tai useamman ns. ”major geenin” vaikutuksella. Vikaa ei tästä syystä voida koskaan poistaa rodusta. 

Dysplasian vakavuusastetta rodussa voidaan kontrolloida röntgentutkimuksin ja jalostuksellisin toimenpitein. Vain jalostuskäytössä olevien yksilöiden kuvaus ei auta sairauden hallinnassa. Parasta olisi, mikäli myös suuri osa jalostuskäytössä olevien koirien sukulaisista olisi tutkittuja, jolloin jalostuskäytössä oleville yksilöille voidaan laskea indeksiarvoja. Indeksit selvittävät parhaiten koiran todellisen jalostusarvon.

Lonkkavika aiheuttaa harvoin kliinistä vaivaa dobermannille. Voimakkaat muutokset, löysyys ja lonkkamaljan ja reisiluun nupin yhteensopimattomuus johtaa nivelrikkoon. Nivelrikon oireita ovat ylösnousuvaikeudet, liikkumisen ja rasituksen jälkeiset ontumiset ja takaraajojen jäykkyys. Kasvuhäiriön esiintyvyys trendi Suomessa näyttää vastustusohjelmasta huolimatta olevan nouseva. Tämä voi johtua haitallisten geenien siirtymisestä kantaamme 90 luvun voimakkaasta geenivirtauksesta ja sen jälkeisestä typistyskieltojen seurauksena tapahtuneesta pullonkaulaefektistä tai ympäristötekijöistä.

Sairauden esiintyvyys on alhaisempi monessa muussa Euroopan maassa, joten on mahdollista, että arvostelu subjektiivisena toimenpiteenä aiheuttaa voimakasta ympäristöperäistä eroa tuloksiin. Sairautta esiintyy dobermannilla yleisesti (5), kuitenkin useimmiten lieväasteisena eikä silloin haittaa koiran työkäyttöä. Tavoitteena tulee olla, että 50 % kannastamme saadaan kuvatuksi, sekä sairausprosentin painaminen noin 15 %:iin ja että D- ja E-asteiset sairaudet saadaan rajoitettua.

III C2 Silmäsairaus eli PHTVL/PHPV (PEVISA)

Esiintyvyys ja sairauden vakavuus on eri roduilla erilainen. Dobermannilla esiintyvyys on ollut Suomessa pitkään noin 20 % luokkaa. Silmäsairauksien luokittelu tarkentui ja muuttui v. 2007,  jolloin otettiin käyttöön uusi ECVO:n (European Collage for Veterinary Ophtalmology) tutkimuskaavake. Dobermannilla esiintyvä PHTVL/PHVP-sairaus, jonka esiintyvyyttä pidettiin yleisenä (5) erittäin usein lausuntona saatavan PHTVL 1 -asteen vuoksi, muuttui kohtalaisen yleiseksi (3), sillä suuri osa PHTVL 1 -tapauksista tulkitaan tänä päivänä terveeksi tai rajatapauksiksi (ei diagnoosia). Muut PHTVL-muodot ovat meillä erittäin harvinaisia (1). Amerikkalaisessa koiramateriaalissa PHTVL on todennäköisesti erittäin harvinainen (1) silmäsairaus.

Sairaus johtuu sikiökautisista verisuonijäänteistä linssin takapinnalla. Verisuonet, jotka ruokkivat kehittyvää silmää resorboituvat (katoavat) normaalisti syntymään mennessä. Jostain syystä tässä mekanismissa syntyy häiriö ja poikkeava kudosmassa jäänne näkyy silmän tutkimuksessa. Lieväasteisin muoto, jossa verisuonitus näkyy ainoastaan linssin takapinnan pisteytyksenä, ei muutu tai pahene iän mukana (1 aste). Jos verisuonijäänteitä on runsaammin, se aiheuttaa ärsytystä ja linssin takakapseli alkaa samentua. Linssi itsessään voi myös olla epämuotoinen. 

Vakavuutta kuvataan asteikolla 2-6, jossa aste 6 ilmaisee koiran olevan kokonaan sokean. Koska näkökyky ei ole tärkein koiran aisteista, ainoastaan erittäin vakavat muutokset häiritsevät koiraa. Hidas eteneminen saattaa johtaa iäkkäämmän koiran näköhäiriöihin ja mahdollisiin pelosta johtuviin käyttäytymismuutoksiin. 

Tavoitteena tulee olla, että 50 % kannastamme saadaan biomikroskoopilla peilatuksi, sekä sairausprosentin painaminen 10 %:iin ja että toisen asteen ja sitä vaikeammat sairaudet saadaan rajoitettua hajatapauksiin.

PPM, persistoivat pupillamembraanit (sikiöaikaiset kudossäikeet silmän etukammion alueella)

Silloin tällöin (2) dobermannilla kuvataan myös PPM-löydöksiä. PPM-vikaa ei yleensä pidetä vakavana ongelmana ja on sivulöydös silmätutkimuksen yhteydessä.

III C3 Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi

Vaikuttaa siltä, että dobermannilla (kuten monilla muilla roduilla) Suomessa esiintyy kilpirauhasen vajaatoimintaa jopa kohtalaisen usein (3). USA:ssa esitetyissä tilastoissa dobermanni kuuluu hypotyreoosia sairastavien rotujen kärkiryhmään. Sairauden perinnöllisen muodon aiheuttaa autoimmuunireaktio, joka vähitellen tuhoaa kilpirauhaskudosta. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi joskus olla myös muista syistä johtuvaa. 

Sairauden oireet ovat yllättävän monimuotoiset vaihdellen erityyppisinä iho-oireina, hormonihäiriöinä, lihomistaipumuksena, haluttomuutena, kylmänarkuutena, rasituksensieto häiriöinä, liikkumisongelmina. Vajaatoiminnan varmistaminen tapahtuu tavallisesti tyroksiinimäärityksen ja kilpirauhasta stimuloivan hormonin määritysten avulla verikokeesta. 

Monet sairaudet vaikuttavat tyroksiinarvoja madaltavasti, joten joskus raja-arvoiset laboratoriotulosten tulkinta on vaikeaa ja vaatii lisätutkimuksia.  Hoitona käytetään korvaava tyroksiinin antoa, joilla oireet erittäin hyvin pysyvät hyvin hallinnassa ja koira elää oireettomana, mutta jatkuvalla lääkinnällä elämänsä loppuun.

Sairauden jalostuksellinen huomiointi ja kontrollointi verikokein ovat tulevaisuudessa suositeltavia. Koska monet muut sairaudet voivat aiheuttaa virhepositiivisia tuloksia, ja sairaus sellaisenaankin on hoidettavissa ei totaalinen jalostuskielto tällä hetkellä ole järkevää. Sairauden esiintyvyys suomalaisessa dobermannkannassa pitäisi selvittää ja tämän jälkeen miettiä jalostusstrategiat.

III C4 Spondyloosi, selkänikamien yhteenluutuminen

Spondyloosi on melko yleinen (4), muiden rtg-tutkimusten yhteydessä helposti havaittava sivulöydös. Sitä esiintyy kaikilla roduilla. Eräillä roduilla (esim. bokseri) sairautta esiintyy paljon. Spondyloosissa selkärangan nikaman päiden alapinnoille muodostuu luupitoista liikakasvua (osteofytoosi), joka saattaa johtaa kahden nikaman sillottumiseen. Joskus liikakasvu saattaa ärsyttää lähialueen hermorataa ja tuottaa äkkikäännöksissä, hypyissä jne. kipua. Pääsääntöisesti nikaman alapinnan osteofyytit eivät kuitenkaan aiheuta koiralle kliinistä vaivaa, eivätkä haittaa koiran toimintaa työ- tai muussa harrastuskäytössä. Suomessa on tarvittaessa mahdollista käynnistää spondyloosin vastainen tutkimus.

Spondyloosin suhteen tuntematonta jalostusmateriaalia tulee maahan jatkuvasti, joten kokonaisvaltainen jalostusohjelma sairauden ehkäisemiseksi on vaikea. Sairauden merkitys suhteessa muiden ongelmien merkitykseen pitää arvioida. Yksittäiset kasvattajat ja rotua harrastavat henkilöt tutkituttavat koiriaan tämän selkäsairauden varalta. Jalostuksessa spondyloosilöydösten määrä suhteessa koiran ikään, jolloin diagnoosi asetettiin pitää ottaa huomioon. Jos nuorella koiralla (alle 3 v.) esiintyy voimakas spondyloosi, kannattaa koiran jalostuskäyttöä ehkä harkita tai pyrkiä löytämään partneriksi iäkkäämpi yksilö, jonka selkästatus sairauden suhteen on määritetty.

III C5 Vestibulaarisyndrooma ja muut tasapainoon vaikuttavat sairaudet

Dobermannilla on satunnaisesti (1) kuvattu pikkupennuilla esiintyviä, tärinöitä ja tasapainohäiriöitä. Syyksi epäillään korvan alueen monimutkaisen tasapainojärjestelmän sairautta. Pennun kehittyessä muut tasapainoa avustavat järjestelmät auttavat niin, että pentu voi elää normaalia elämää, sillä vaiva ei etene.

Nuorilla tai keski-ikäisellä koiralla esiintyy silloin tällöin (3) pään tärinäkohtauksia, joiden syytä ei tiedetä. Koiran pää vapisee, usein levossa, tahdottomasti ylös/alas tai sivusuunnassa. Koira tajunnan taso on normaali ja kohtaus kestää vain hyvin lyhyen ajan. Koiralle, jolla ongelma esiintyy, tulisi suorittaa täydellinen kliininen ja neurologinen tutkimus mahdollisten muiden sairauksien poissulkemiseksi. Vika ei pahene, eikä vaadi minkäänlaista hoitoa ja koira pystyy elämään normaalia elämää. Jalostuskäytön suhteen ei ole rajoituksia.

III C6 Luuston kasvuhäiriöt – panosteitis, osteokondroosi, kyynernivelen dysplasia

Eräillä roduilla nopeakasvuisella, raskasrakenteisella ja voimakasluustoisella yksilöllä on lisääntynyt riski sairastua kasvuhäiriöihin. Ongelmien taustalla on usein sekä yksilön taipumus, että ympäristöstä (esimerkiksi ruokinnasta) johtuvat virheellisyydet. Näiden keskinäinen vaikutus on vaikeasti tulkittavissa. Dobermannilla, kuten monilla muilla keskikokoisilla ja kookkailla roduilla esiintyy panosteiittia jonkin verran (2) ja osteokondroosia (OD) erittäin harvoin (1).

Ontuvalle kipuilevalle kasvuikäiselle dobermannille täytyy tehdä kipuilevan raajan röntgenologinen tutkimus diagnoosin varmistamiseksi. Panosteiitti korjaantuu ruokinnan muutosten, painon laskun ja kasvun loppumisen myötä. Jalostuskäyttöön ei ole rajoituksia. Ellei kasvuikäisellä dobermannilla ole ontumia, sitä ei tarvitse rtg-kuvata ”varmuuden vuoksi”.

III C7 Kasvaimet

Dobermannilla kasvaimet eivät ole keskimääräistä yleisempiä. Mandigers’n tutkimuksessa kasvaimista johtuva kuolleisuus oli pienempi kuin käytösongelmista johtuva. Saman suuntainen tulos löytyy tanskalaisessa julkaisussa. Bonnett raportoi vakuutustilastojen perusteella dobermannilla olevan kasvainten suhteen korkea kuolleisuus , joka ei kuitenkaan ole yhtä merkittävä kuolemansyy verrattuna moneen muuhun rotuun.

Ihokasvaimet
Erilaisia ihokasvaimia esiintyy kohtalaisen usein (3) ymmärrettävästi erikoisesti vanhemmilla koirilla. Mikään ihokasvaintyyppi ei ole yliedustettuna rodussamme.

Verisolukasvaimet
Dobermannilla esiintyy silloin tällöin (2) trombosytopeniaa, lymfoomaa ja leukemiaa.

Maitorauhaskasvaimet
Näitä kasvaimia esiintyy kohtalaisen paljon tai melko runsaasti (3-4), riippuen narttukoiran iästä.

Suolisto ja vatsaontelon kasvaimet
Ko. kasvaimet tuntuvat olevan harvinaisempia (1), samoin hermosto- ja luustoperäiset kasvaimet.

Koiran jalostuskäyttöön kasvaimet eivät aiheuta rajoituksia.

III C8 Ihosairaudet

Dobermannilla esiintyy melko paljon (4) iho-ongelmia. Kliinisen sairauden syyt ovat moninaiset.

Ihoallergiat
Ruoka-aineista johtuva allergia tai yliherkkyys on yleinen syy kutisevaan ja hilseilevään ihovaivaan. Ongelma on melko yleinen (4) ja erittäin kiusallinen lähes kaikilla roduilla. Sairauden diagnostiikka perustuu tänä päivänä edelleen ns. eliminaatiodieetin käyttöön, sillä laboratoriokokeiden antamat tulokset eivät ole riittävän luotettavia ja antavat runsaasti virhepositiivisia vastauksia. Karvan heikkouksista ja ihosairauksista kärsivä koira pitäisi tutkia ennen jalostuskäyttöä ja pyrkiä määrittämään ongelman syy. Koska karvan laatuun vaikuttavia sairauksia on paljon ja osittain ne ovat tuntemattomia, jalostuksessa käytettävä ohje on, että partnerin ja sen sukulaisten tulisi olla terveitä kaikista ihosairauksista.

Color dilution alopecia CDA, sinisen dobermannin syndroma ja follikulaaridysplasia
CDA kuvattiin alun perin sinisellä dobermannilla ja sai nimensä tästä syystä. Sairaus kuuluu karvafollikkeli sairauksien ryhmään ja liittyy sinisen ja isabellan värin aiheuttavaan laimennos (dilution) tekijään. Sairaus on kuvattu kaikilla roduilla, joilla laimennostekijää esiintyy, mutta esiintyvyys vaihtelee. Sinisistä ja isabellan värisistä dobermanneista suurin osa alkaa oireilla muutaman vuoden iässä. Vaikka kaikki siniset dobermannit eivät oireile, sininen ja isabellan väri eivät ole hyväksyttyjä FCI:n rotumääritelmässä. Sairaus ei johdu laimennostekijästä vaan jostain tekijän lähellä olevan geenialueen poikkeamasta. Oireilevan yksilön karva harvenee, koira kaljuuntuu ja iho on kuiva ja helposti tulehtuva. Mustan ja ruskean koiran laimennostekijä voidaan nykyisin todeta geenitestillä. Follikulaaridysplasiassa, karvatupen vajaakehityssairaudessa kaljuuntumista ja huonokarvaisuutta esiintyy myös muilla väreillä (ruskea ja musta). Follikulaaridysplasiaa esiintyy dobermannilla nykyisin harvoin (1).

Furunkuloosi
Tämä karvatupen tulehdussairaus esiintyy dobermannilla yleisenä (5). Ilmeisesti lyhytkarvaisilla roduilla on jostain edelleen osittain tuntemattomista syistä johtuen taipumus vaivaan. Taustalla saattaa olla sikaripunkki, kilpirauhasen sairaus, ruoka-aineongelma, mutta yleisimmin altistavaa tekijää tai tekijöitä ei löydetä. Furunkuloosi esiintyy usein syklisesti ja esimerkiksi narttujen hormonitoiminnalla näyttäisi olevan yhteys sen ilmaantumiseen. Tyypillinen lokalisaatio dobermannilla on alaleuan kärkialue. Joskus sairaus leviää myös varpaan väleihin ja pahenee nopeasti mikäli koira pääsee nuolemaan tassujaan. Hoito edellyttää syyn selvitystä, mutta puhtaus, ihon kuivaaminen ja paikallinen tukihoito auttaa yleensä pitämään ongelman kurissa.

Muut ihosairaudet

Ihon oireilu liittyy useaan eri sairauteen. Taustalla saattaa olla allergioiden lisäksi esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, hormonihäiriöt, ulkoloiset, ruokintavirheet ja yleiskunnon lasku tai muut harvinaiset ihosairaudet.

III C9 Suolistosairaudet

Ruuansulatuskanavan oireilu voi johtua monista erilaisista syistä. Ongelmat ovat tänä päivänä yleisiä kaikilla roduilla ja yleistyminen on kasvanut samaan tahtiin teollisen koiran ruuan myynnin kasvun myötä. Oksentelu ja ripulioireita voivat aiheuttaa myös vierasesineet, kilpirauhasen vajaatoiminta, Addisonin tauti, munuaisen toimintahäiriöt, kasvaimet ja monet suolistosairaudet joiden etiologiaa (syytä) ei aina tunneta. Sairaudelle annetaan usein sen patologisanatomisten löydösten perusteella nimi (esim. eosinofiilinen gastroenteriitti, protein loosing enteropatia jne.), joka valitettavasti harvoin auttaa hoidossa. Suolistosairaudet ovat koirilla yleisiä (5). Dobermannilla kuten muillakin roduilla yleisin syy lienee ruoka-aineallergia tai ruoka-aineyliherkkyys.

Suolistokanavan oireista kärsivä koira pitäisi tutkia ennen jalostuskäyttöä ja pyrkiä määrittämään ongelman syy. Koska suolistokanavan oireisiin johtavia sairauksia on paljon ja osittain ne ovat tuntemattomia, jalostuksessa käytettävä ohje on, että partnerin tai sen sukulaisten tulisi olla terveitä kaikista suolistosairauksista.

III C10 Narkolepsia

USA:ssa  on dobermannilta löydetty perinnöllinen sairaus narkolepsia. Se periytyy dobermannilla autosomaalisen resessiivisesti. Oireyhtymässä yksilö ”nukahtaa” tai menettää liikuntakykynsä yhtäkkisesti ja hetkellisesti. Oire käynnistyy esimerkiksi koiran innostuessa tai kiihtyessä. Narkolepsiaa esiintyy myös ihmisellä ja Stanfordin yliopistolla USA:ssa on oma dobermannikanta narkolepsian tutkimusta varten. Sairaus on erittäin harvinainen (1).

Dobermannilla, kuten monilla muillakin roduilla, esiintyy erilaisia anomalioita ja vikoja, jotka joskus voivat vaikuttaa koiran terveyteen tai sen käyttöön kilpailu ja harrastustoiminnassa tai lemmikkinä.

III C11 Hammaspuutokset ja hampaiden asentovirheet

Hammaspuutoksia esiintyy jalostustyöstä huolimatta edelleen jonkin verran (2). Dobermanni on rotu, jossa on aina pidetty hampaiden puuttumista vakavana virheenä. Hampaiden määrä, niiden asento sekä oikea purenta tarkastetaan näyttelyissä ja jalostustarkastuksissa sekä manner Euroopassa, että meillä. Useimmiten on kyseessä yhden hampaan puute. Puutoksia nähdään jonkin verran (2) välihampaissa (premolaarit) ja etuhampaissa (inkisiivit), harvemmin poskihampaissa (molaarit). Inkisiivien puute saattaa tulla näkyviin jo puuttuvina maitoinkisiiveinä. Hampaiden puute tai asentovirheet häiritsevät koiran normaalielämää ja harrastustoimintaa erittäin harvoin. Dobermannin rotumääritelmä suhtautuu hammaspuutteisiin erittäin vakavasti. Jalostuskäyttö ei ole sallittua.

III C12 Tyrät

Erilaiset tyrät ovat dobermannilla harvinaisia (1), vanhemmilla uroskoirilla esiintyy perineaalityriä. Tyriä voidaan korjata hyvin tuloksin, poikkeuksena perineaalityrä, joka uusii helposti. Napatyrän korjaamisleikkaus on kasvattajan osittain korvaama toimenpide. Napatyrä on osoitettu perinnölliseksi viaksi, joten sillä on vaikutusta koiran jalostusarvoon. Tyrät ovat rodussamme erittäin harvinaisia. Kasvattajan kannattaa pentua valitessaan kiinnittää näkyvään napatyrään huomiota ja miettiä onko kyseistä pentua syytä jättää jalostuskäyttöön.

III C13 Kivesvika

Kivesvikaa esiintyy rodussamme jonkin verran (2), huolimatta jalostuksellisista vastustustoimenpiteistä. SKL:n määräysten mukaan kivesvikaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Vatsaontelossa sijaitseva kives joudutaan mahdollisesti poistamaan lisääntyneen kiveskasvainriskin vuoksi ja Kennelliitolla on suositus, että kasvattaja korvaa osan leikkauskuluista. Normaalilla urospennulla pitää luovutusiässä (7 vko) olla molemmat kivekset hyvin tunnettavissa kivespusseissa. Kivesvikaista koiraa ei saa käyttää jalostukseen (SKL).

Alkuun