Miia Kiviahon tottelevaisuusviikonloppu
- la-su 3.–4.5.2025
- Keuruu

Molemmilla päivillä vielä tilaa! Ilmoittautumisaikaa on pidennetty 15.4. saakka.
Koe- ja koulutustoimikunta järjestää tottelevaisuusviikonlopun Keuruulla!
Päivä alkaa klo 10.
Koulutukseen otetaan 8-10 koirakkoa/päivä. Ei tasovaatimuksia.
Jokaiselle koirakolle on varattu 2 x 20 minuuttia koulutusaikaa.
Yhden koulutuspäivän hinta on SDY:n jäsenille 65 €, muille 75 €. Voit osallistua joko molempiin päiviin tai vain toiseen.
Kuunteluoppilaspaikan päivähinta SDY:n jäsenille 25 €, muille 30 €.
Maksutiedot toimitetaan päivän toteutumisen varmistuttua.
Sitovat ilmoittautumiset 17.3. -> 15.4.2025 osoitteeseen koulutus@sdy.fi.
Tervetuloa!
Miian esittely
Palveluskoiraharrastamisen olen aloittanut vuonna -99 kansallisten lajien parissa. Alkuun metsäjälki, myöhemmin myös henkilöhaku, etsintäkoe ja viestikin tulivat kuvioihin mukaan. Kilpailin useampana vuonna kahdella koiralla SM-tasolla ja Pohjoismaiden mestaruuskisoissa saavuttaen jonkun mitalin.
Harrastin sivulajina myös tokoa ja koulutin kolmelle koiralleni TVA-arvon. Lisäksi yhdelle Ruotsin ja Norjan TVA-arvon ja saavutin Belgianpaimenkoirien mm-kisoissa pronssia.
Vuonna 2010 siirryin suojelun pariin. Siinä olen kilpaillut kahdella eri koiralla, edustaen Suomea MM-kisoissa yhteensä 10 kertaa ja saavuttaen sekä SM- että RM-kisoista useita mitaleja.
Ohjaamilleni koirille olen kouluttanut yhteensä 10 käyttövalion arvoa viidestä eri lajista. Nykyisin suojelun lisäksi olen kisannut myös IFH-jäljellä. Olen opastanut lukuisissa koulutuksissa eri rotuisten koirien ohjaajia, niin tottelevaisuudessa kuin jäljelläkin. Tottelevaisuuden kouluttamisen koen mielenkiintoisena ja haastavana, mutta juuri se tekee siitä niin kiehtovaa!
Tietosuojakäytäntö:
SDY ry:n tietosuojaseloste on luettavissa http://www.sdy.fi/tietosuoja/. Henkilötietoja käsitellään tapahtumissa yhdistyksen tietosuojaselosteen mukaisesti ja ilmoittautuessa tapahtumaan hyväksyt omalta osaltasi sitä koskevan henkilötietojen käsittelyn.
Ilmoittautumis- ja peruutusehdot tapahtumiin:
Ilmoittautuminen maksullisiin tapahtumiin on sitova. Tapahtumaan ilmoittautunut sitoutuu maksamaan osallistumismaksun määräajassa. Tapahtuman järjestäjä sitoutuu varaamaan ilmoittautuneelle paikan maksun tapahduttua. Jos osallistuja peruu ilmoittautumisen, on osallistuja velvollinen maksamaan osallistumismaksun. Tällöin on kuitenkin mahdollista hankkia korvaava osallistuja tilalle eli ns. myydä paikka eteenpäin. Mikäli tapahtumassa on ennakkomaksu, ei sitä palauteta tapahtumaan ilmoittautujan peruuttaessa osallistumisensa. Mikäli tapahtuma perutaan järjestäjän toimesta, ennakkomaksu palautetaan.